KOTITIEDOTE 29.3.2022

Hyvä kotiväki, Kevät on jo pitkällä ja viimeinen jakso alkamassa parin viikon sisällä. Kevään myötä koronarajoituksia on purettu ja koteja on rajoitusten muuttumisista tiedotettu erillisillä Wilma-tiedotteilla. Toivomme kaikille aurinkoista kevättä! Koronatiedotettavaa Junta de Andalucian päätöksen mukaan terveysviranomaiset eivät enää määrää karanteeneja tai eristystä koronapositiivisille tai altistuneille. Tämän seurauksena oppilaalla ei ole enää mahdollisuutta jäädä etäopetukseen eikä sitä koulun puolesta enää …

KOTITIEDOTE 18.2.2022

Hyvä kotiväki,   Koronatilanne on hiljalleen helpottamassa ja pieniä rajoitustenpurkujakin on kouluissa pystytty tekemään. Junta de Andalucian päätöksen mukaisesti maskeja tai etäisyyksiä ei enää tarvitse pitää koulun ulkotiloissa tai liikuntatunneilla ulkona. Pyrimme muuttamaan välituntikäytänteitä sen mukaan, että oppilailla olisi mahdollista ulkoilla, viettää aikaa yhdessä ja liikkua välituntisin.   Koska luokkakohtainen koronatilanne on helpottanut niin paljon, vain koronakaranteenissa olevat oppilaat ovat oikeutettuja …

KOTITIEDOTE 28.1.2022

Hyvä kotiväki,   Koronatilanne Espanjassa on vaikea ja teemme koulussa kaikkemme sen eteen, että korona ei pääsisi leviämään koulussa. Kaikkien yhteinen tavoite on se, että emme joutuisi etäopetukseen. Vetoamme kaikkiin huoltajiin, että huolehditte osaltanne siitä, että lapset noudattavat karanteenimääräyksiä myös vapaa-ajallaan.   Viranomaisten koronaohjeistuksiin saattaa tulla aika ajoin muutoksia. Päivitämme ajankohtaiset asiat Wilma-tiedotteeseen “TÄRKEITÄ KORONAOHJEISTUKSIA KOSKIEN LUKUVUOTTA 2021-2022″. Tarkistakaa sieltä ajankohtaiset toimintaohjeet. …

KOTITIEDOTE 16.12.2021

Kiitämme koteja kuluneesta syksystä ja hyvästä yhteistyöstä.  Samalla toivotamme kaikille lämmintä joulua ja onnellista vuotta 2022! PERJANTAI 17.12. Syyslukukauden viimeistä koulupäivää vietetään perjantaina 17.12. klo 9-12 koululla. Päivän tarkemmasta ohjelmasta luokanopettajat, luokanohjaajat ja ryhmänohjaajat lähettävät erillisen wilmaviestin. Perjantaina 17.12. ei ole iltapäiväkerhoa, mutta aamupäiväkerho toimii klo 8.15–9.00. 3B-JAKSON AIKATAULUJA: MAANANTAI 10.1.2022 Kevätlukukausi alkaa perusopetuksessa klo 9.00 omassa kotiluokassa. Esiopetus sekä …

KOTITIEDOTE 7.12.2021

SYYSLUKUKAUDEN 2021 TAPAHTUMIA PERJANTAI 10.12. Perusopetuksen koulupäivä alkaa klo 10.00. Aamupäivä- ja iltapäiväkerho pidetään normaalisti. 7. lk työelämääntutustuminen. MAANANTAI 13.12. Lucia-juhlapäivä koululla, ei muutoksia koulupäivän pituuteen. Lukion 2. jakson hylättyjen kurssien uusintakoe klo 16-19(20) TIISTAI 14.12. Lukiolla 1-2 jaksojen hyväksyttyjen kokeiden uusintakoe klo 16-19 TORSTAI 16.12. Joulujuhla-ateria. PERJANTAI 17.12. Syyslukukauden viimeistä koulupäivää vietetään perjantaina 17.12. klo 9-12 koululla. Päivän tarkemmasta …

KOTITIEDOTE 8.11.2021

SYYSLUKUKAUDEN 2021 TAPAHTUMIA Ke 17.11.2021 henkilökunnan kokous klo 14.45. Henkilö- ja opettajakunnan kokouksen vuoksi oppilaiden koulupäivä päättyy viimeistään klo 14.35. Lukiolaisilla ei ole lähiopetusta klo 14.35 alkaen, mutta opettajat voivat antaa heille itsenäistä työskentelyä. Iltapäiväkerho toimii normaalisti.  La 27.11.2021 koulupäivä klo 10-13 Ma 29.11.2021 3. jakso alkaa  Pe 3.12.2021 Itsenäisyyspäiväjuhla: Koulupäivä perusopetuksessa sekä lukiossa päättyy viimeistään klo 13.00. Iltapäiväkerho toimii …

KOTITIEDOTE 19.10.2021

Syyslukukauden aikatauluja ja tapahtumia Ke 20.10.2021 lukion uusintakuulustelu klo 16-19 Pe 29.10.2021 Halloween-teemapäivä Oppilas- ja opiskelijakunta järjestää perjantaina halloween-teemaa 29.10. yksi oppitunti on varattu Halloween-teemalle. Oppilaat ja opiskelijat suunnittelevat yhdessä tunnin ohjelmaa muun muassa oppilas- ja opiskelijakunnan hallituksen antamisen ideoiden pohjalta. Oppilaat ja opiskelijat voivat pukeutua teeman mukaisesti niin halutessaan. On huomattava, että omia herkkuja ei saa tuoda kouluun. Ruokailun …

KOTITIEDOTE 10.9.2021

1. JAKSON POIKKEUSAIKATAULUT Torstaina 16.9. on henkilöstön kouluttautuminen. Koulupäivä päättyy viimeistään 14.35 Keskiviikkona 29.9. on henkilöstön kouluttautuminen. Koulupäivä päättyy viimeistään 14.35, lukiolla vain aamupäivän kokeet. YLIOPPILASKIRJOITUKSET Syksyn 2021 ylioppilaskirjoitukset alkavat oman lukiomme osalta keskiviikkona 15.9. ja loppuvat maanantaina 27.9. 2. JAKSO 2. jakso alkaa torstaina 30.9.  2. jakson lukujärjestykset ovat nähtävillä Wilmassa viimeistään viikkoa aikaisemmin. FERIALOMA 4.–8.10. Koulu viettää ferialomaa …

KOTITIEDOTE 19.8.2021

TURVAVÄLIT JA MASKIT  Espanjan viranomaismääräysten mukaan kouluun saavutaan turvavälejä ja aikaisemmin annettuja maskiohjeita noudattaen. Oppilaiden ja opiskelijoiden on käytettävä maskia koko koulupäivän ajan. Jos oppilas tai opiskelija ei noudata maskisääntöä, hänet lähetetään kotiin eikä hän ole oikeutettu etäopetukseen.    Junta de Andalucian aluehallinnon koulutoimea koskevat uudet määräykset tarkentunevat syyskuun aikana  ja niistä tiedotetaan välittömästi.   OPPILAIDEN TUOMINEN JA HAKEMINEN  Koska koulun tiloissa olemiseen liittyy tarkat ohjeistukset, oppilaat eivät voi …