KOTITIEDOTE 18.2.2022

Hyvä kotiväki,  

Koronatilanne on hiljalleen helpottamassa ja pieniä rajoitustenpurkujakin on kouluissa pystytty tekemään. Junta de Andalucian päätöksen mukaisesti maskeja tai etäisyyksiä ei enää tarvitse pitää koulun ulkotiloissa tai liikuntatunneilla ulkona. Pyrimme muuttamaan välituntikäytänteitä sen mukaan, että oppilailla olisi mahdollista ulkoilla, viettää aikaa yhdessä ja liikkua välituntisin.  

Koska luokkakohtainen koronatilanne on helpottanut niin paljon, vain koronakaranteenissa olevat oppilaat ovat oikeutettuja osallistumaan etäopetukseen ma 21.2.2022 alkaen. Opettajat eivät siis enää aukaise luokkakohtaisia etäyhteyksiä muille poissaolijoille, vaan pitkissä sairauspoissaoloissa on oltava yhteydessä omiin opettajiin ja selvitettävä, miten poissaolon aikainen koulunkäynti hoidetaan.    

Muistakaa olla jokaisessa koronatilanteessa yhteydessä koulun terveydenhoitajaan. Jos lapsenne on koronassa tai altistunut koronalle (=rokottamaton yli 11-vuotias), määrätään hänet karanteeniin.  

Ajankohtaisia aikatauluja  

TALVILOMA 7.11.3.2022  

Koulu viettää talvilomaa 7.3.–11.3.2022 ja koulu on suljettuna tuon ajan. 

HENKILÖ- JA OPETTAJAKUNNAN KOKOUS MAANANTAINA 14.3.2022 

 Henkilö- ja opettajakunnan kokouksen vuoksi oppilaiden ja opiskelijoiden koulupäivä maanantaina 14.3. päättyy viimeistään klo 14.00. Iltapäiväkerho toimii normaalisti. 

YLIOPPILASKIRJOITUKSET 15.3.-30.3.2022  

Hyvää kevään odotusta kaikille!