Kotitiedote 29.5.2019

VÄLIPALAKIOSKI

Muistattehan käydä lukion kahvilassa tarkistamassa välipalavihon saldon, jos olette kuluvan lukuvuoden aikana sitä käyttäneet.

KIRJASTON AUKIOLOAJAT JA LAINOJEN PALAUTUS

Kirjastosta lainatut kirjat tulisi palauttaa kirjastoon 31.5. mennessä. Mikäli kirjoja otetaan kesälainaan, merkitään lainatut kirjat kirjastossa olevaan kesälainavihkoon. Kirjasto on auki torstaina 30.5. ja perjantaina 31.5. klo 9–10. Mikäli kirjoja ei voida palauttaa kirjaston aukioloaikoina, ne voi toimittaa päätalon aulassa olevaan kirjastokärryyn.

TORSTAI 30.5. RETKIPÄIVÄ

Oppilaat ja opiskelijat tekevät retken erikseen ilmoitettuihin kohteisiin. Osa luokista on tehnyt retken jo aikaisemmin, joten heillä on muuta ohjelmaa. Luokanopettajat, luokanohjaajat ja ryhmänohjaajat ovat wilmaviestillä tiedottaneet päivän aikataulusta ja ohjelmasta oman luokkansa ja ryhmänsä osalta.

Retkipäivänä ei ole iltapäiväkerhoa eikä muita kerhoja.

PERJANTAI 31.5.

Perjantaina 31.5. koulupäivän pituus on klo 9.45–13.00. Osa oppilaista ja opiskelijoista on kevätjuhlan kenraaliharjoituksissa hotelli Las Palmerasissa ja loput oppilaat ja opiskelijat ovat koululla.

Iltapäiväkerho toimii normaalisti, mutta muita kerhoja ei pidetä.  

KEVÄTJUHLAT 1.6.

Esi- ja perusopetuksen sekä lukiokoulutuksen lukuvuoden päättymistä juhlitaan lauantaina 1.6.2019.

Klo 10.00 on esiopetuksen ja vuosiluokkien 1–6 kevätjuhla ja klo 12.00 vuosiluokkien 7–9 sekä lukion kevätjuhla. Juhlapaikka on hotelli Las Palmerasin España-Sali.

Kotiväki on lämpimästi tervetullut kevätjuhlaan!

Koulu haluaa muistuttaa, että huoltajien juhlassa ottamat valokuvat ja videot, joissa näkyy tunnistettavana muita kuin oma huollettava, on tarkoitettu vain yksityiseen käyttöön.

TODISTUKSET

Jos oppilas/opiskelija ei osallistu kevätjuhlaan, voi todistuksen noutaa koulun kansliasta 3.6. alkaen juhannukseen asti ja uudelleen 1.8. alkaen. Jos oppilas/opiskelija lähtee Suomeen ennen kevätjuhlaa eikä palaa enää kouluumme, postitetaan todistus. Pyydämme, että huoltajat tai oppilas/opiskelija huolehtivat siitä, että kansliassa on oikea postiosoite ja ilmoittavat mahdolliset muutokset.

VANHEMPAINYHDISTYS TIEDOTTAA

Vanhempainyhdistys kiittää huoltajia kuluneesta lukuvuodesta ja toivottaa kaikille rentouttavaa kesälomaa! 

AURINKORANNIKON SUOMALAISEN KOULUN VÄKI TOIVOTTAA HYVÄÄ KESÄÄ KAIKILLE!