Ruokalista

Toivotamme kaikki oppilaat ja opiskelijat tervetulleeksi ravintola Aurinkolaan!

Keke-kouluna tarjoamme monipuolista ja kasvispainotteista lähiruokaa. Kaikki ruoka valmistetaan paikan päällä. Haluamme tuoda ruokailuelämyksiä eri kansainvälisistä keittiöistä kuitenkin muistaen lasten suosikkiruokia. Valmistuksessa pyrimme käyttämään täysjyväpastaa, riisiä ja muita terveellisiä jauhoja, sesonkivihanneksia ja hedelmiä.

Lämpimän ruoan lisäksi tarjolla on salaatit ja talon kastikkeet.

Maanantaisin tarjolla on pastaa. Torstaisin tarjolla on keittoa, leipää, talon levitettä, leikkeleet sekä jälkiruokaa.

Näkkileipää on tarjolla muina kuin keittopäivinä.

Ruokajuomaksi tarjolla on hapotettu-, sitruuna- tai tavallinen vesi, maito ja joskus piimää.

Tavoitteena on terveellisten ruokailutottumusten omaksuminen sekä hyvien ruokailutapojen oppiminen. Jokainen oppilas osallistuu ruokailuun. Kouluruokailussamme pyritään siihen, että jokainen oppilas maistaa kaikkea ja ottaa myös salaattia. Lautanen pyritään syömään tyhjäksi ottamalla sopiva määrä ruokaa, jotta turhaa biojätettä ei syntyisi.

Kädet pestään aina ennen ruokailua ravintolan ulkopuolella sijaitsevissa käsienpesupisteissä. Päällystakit ja päähineet jätetään ravintolan ulkopuolelle. Ruokailussa käyttäydytään muiden ruokarauhaa ja hyviä ruokailutapoja kunnioittaen.

Erityisruokavalioista ja ruoka-aineallergioista on ilmoitettava etukäteen terveydenhoitajalle, kiireelliset tapaukset suoraan ravintolan esihenkilölle.

Kouluravintolan Aurinkolassa työskentelevät: Elena Tikkanen, keittiön ja siivoustoimen esihenkilö, Tina Blomqvist, kokki, Ana Mari Martin ja Ana Silva Cobos kouluravintolan työntekijät sekä Alejandro Franz Orozco, ravintola-apulainen.

MAUKKAITA JA ILOISIA RUOKAILUHETKIÄ!