Koulun järjestyssäännöt
Koulun järjestyssäännöt, joihin jokaisen tulee tutustua.
A. Koulualueen määrittely
Koulun alueena pidetään Escuela Finlandesan tonttia.
Osoite : Urb. San José, C/.José Salik 4, 29640 Fuengirola, Espanja.
B. Päivittäinen työskentely
1. Koulun viikonavaus suoritetaan viikoittain vuosittain sovittavan käytännön mukaan. Muista päivänavauksista huolehtivat opettajat luokittain.
2. Oppitunti kesää 60 minuuttia, josta vähintään 45 minuuttia käytetään työjärjestyksen mukaiseen opetukseen ja vähintään 5 minuuttia välituntiin. Opetukseen käytetty aika ja välitunnit voidaan järjestää toisinkin, jos se opetettavan aineen tai opetuksessa käytettävän työtavan vuoksi taikka muusta erityisestä syystä on tarkoituksenmukaista. Työpäivää voidaan kuitenkin lyhentää vain työpäivän loppuun sijoitetun kaksoistunnin vuoksi.
3. Oppitunnit alkavat ja päättyvät koulun työjärjestyksessä ilmoitettuina aikoina. Oppilaan/opiskelijan tulee saapua oppitunneille ja päivänavaukseen ajoissa.
4. Jos opettaja on ilmoittamatta myöhässä 15 minuuttia, on järjestäjän tai jonkun muun oppilaan/opiskelijan velvollisuutena ottaa asiasta selvää.
5. Koulun käytävillä kuljetaan rauhallisesti ja metelöimättä.
6. Tunnin päätyttyä oppilaat/opiskelijat panevat pulpetit ja tuolit hyvään järjestykseen ja kiiruhtavat välituntialueelle. Luokan järjestäjät huolehtivat luokan tuulettamisesta ja taulun pyyhkimisestä.
7. Välituntien aikana oppilaat/opiskelijat ovat ulkona koulun välituntialueella, joka on koulun piha. Sateella oppilaat/opiskelijat saavat olla sisällä, samoin opettajan erikoisluvalla. Terveydentilasta johtuvat poikkeukset myöntää koulun terveydenhoitaja tai edellisen tunnin opettaja.
8. Liikuntapaikoille tai muille koulualueen ulkopuolella oleville paikoille mennään opettajan antamien ohjeiden mukaisesti ja liikennesääntöjä ja varovaisuutta noudattaen.
9. Ruokailu tapahtuu laadittujen järjestysvuorojen mukaisesti. Ruokailuun siirrytään rauhallisesti opettajan ohjeita noudattaen. Ruokailtaessa on noudatettava hyviä tapoja.
10. Polkupyörät ja muut kulkuneuvot on tuotava niille varattuihin paikkoihin. Huoltajan erityislupa vaaditaan vuosiluokkien 1-6 oppilailta kouluun tuloon pyörällä ja vuosiluokkien 7-9 oppilailta mopolla.
11. Koulun omaisuutta tulee käsitellä huolellisesti. Aiheutuneesta vahingosta on viipymättä ilmoitettava rehtorille, jollekin opettajalle tai talonmies/vahtimestarille. Oppilas/opiskelija on velvollinen korvaamaan koulun omaisuudelle tahallaan tai tuottamuksesta aiheuttamansa vahingon.
12. Koulun siisteyteen on kaikkien kouluyhteisön jäsenten kiinnitettävä erityistä huomiota. Roskien heittely on koulun alueella kielletty. Koulutiloja ei saa käyttää sellaisen aineiston esillä pitämisen, joka ei liity asianomaisen koulun tavoitteisiin. Rehtori myöntää luvan koulun ulkopuolisiin ilmoituksiin.
13. Tapaturman sattuessa ilmoitetaan siitä viipymättä koulun henkilökunnalle ja annetaan tarvittava ensiapu.
C. Poissaolot
1. Mikäli oppilas joutuu lääkärin tai terveydenhoitajan tai muun oppilashuoltohenkilökunnan luona käynnin takia olemaan poissa oppitunnilta, tulee hänen ilmoittaa siitä etukäteen luokanvalvojalle tai tunnin pitäjälle.
2. Jos oppilas sairastuu koulupäivän aikana, hän ei saa poistua koulusta ilman terveydenhoitajan tai opettajan (ensisijaisesti opetusta hoitavan opettajan) antamaa lupaa.
3. Oppilaan poissaoloon koulusta tulee pyytää lupa. Luokanvalvoja tai luokanopettaja antaa hyväksyttävästä syystä luvan enintään kolmen päivän poissaoloon koulusta. Rehtori myöntää oppilaalle hyväksyttävästä syystä luvan pitempiaikaiseen poissaoloon koulusta.
4. Milloin lupaa ei ole voitu ennalta pyytää, on huoltajan mahdollisimman pian ilmoitettava asiasta luokanvalvojalle, luokanopettajalle tai kansliaan.
5. Luvaton poissaolo työjärjestyksen mukaiselta tunnilta tai myöhästyminen aiheuttaa rangaistuksen.
D. Työrauhan ylläpitäminen
Perusopetuksessa ja lukiokoulutuksessa oppilaan/opiskelijan on suoritettava tehtävänsä tunnollisesti, käyttäydyttävä asiallisesti, noudatettava koulun järjestyssääntöjä ja käsiteltävä huolellisesti koulun omaisuutta. Opettajille ja oppilaille/opiskelijoille on taattava työrauha oppitunnilla.
E. Tupakointi, päihteet ja aseet
Tupakointi sekä päihteiden käyttö sekä niiden että aseiden hallussapito on kielletty.
F. Kurinpito ja rangaistukset
Jos oppilas/opiskelija ei noudata koulun järjestystä tai käyttäytyy sopimattomasti, voidaan kurinpitokeinoilla ojentaa. Oppilaan/opiskelijan ojentamiseksi:
a) opettaja voi poistaa oppilaan/opiskelijan luokasta enintään oppitunnin jäljellä olevaksi ajaksi,
b) rehtori tai opettaja voi määrätä enintään kahden tunnin jälki-istunnon,
c) opettaja voi antaa kirjallisen ilmoituksen oppilaan/opiskelijan koulukäyttäytymisestä,
d) johtokunta tai rehtori voi antaa kirjallisen varoituksen,
e) johtokunta voi erottaa oppilaan/opiskelijan määräajaksi.
f) opettaja voi jättää kotitehtävänsä laiminlyöneen oppilaan/opiskelijan kouluun enintään tunnin ajaksi.
Rangaistuksen kirjaamismenettelyssä, ilmoittamisesta huoltajalle ja päätösten antamisessa noudatetaan perusopetuslakia ja –asetusta sekä lukiolakia ja –asetusta.
G. Koulun puitteissa tapahtuva vapaa–ajantoiminta
Milloin oppilaiden/opiskelijoiden vapaa-ajan toiminta tapahtuu koulun tiloissa tai koulun kerhojen puitteissa, tulee heidän noudattaa koulun järjestyssääntöjä.
H. Muuta huomioon otettavaa
· Koulun koko henkilökunnan (opettajat ja muu henkilökunta) ohjeita ja kehotuksia pitää noudattaa.
· Ketään koulun työyhteisön jäsentä ei saa häiritä, loukata tai painostaa hänen mielipiteensä vuoksi, jonka hän on asiallisesti esittänyt. Epäasiallisesti ja hyvän tavan vastaisesti esitettyinä niihin tulee suhtautua niin kuin muuhunkin koulutyön häiritsemiseen.
· Koulu ei vastaa kadonneesta omaisuudesta. Rahaa tai arvoesineitä ei ole syytä tuoda kouluun.