Espanjan kielen opiskelu

Oppilaat osallistuvat espanjan opiskeluun kahtena vuosiviikkotuntina. Lisäksi on tarjolla vapaaehtoinen kerhotunti, joka on suunnattu vuosiluokille 1-6.

Espanjan tunneilla pyritään opetuskielenä käyttämään espanjaa mahdollisimman paljon, jotta oppilas tottuisi vähitellen sekä ymmärtämään että tuottamaan espanjan kielellä. Koulun opettajat ovat tehneet omakustanteena oppikirjat vuosiluokille 0-4.

Koska espanja on romaaninen kieli ja täten mahdollisesti ensimmäinen kosketus täysin uudenlaiseen kieleen, sen oppiminen vaatii työtä ja aikaa. Oppilas voi oppia kieltä ja kulttuuria myös koulun ulkopuolella, osallistuen rohkeasti esim. erilaisiin harrastusmahdollisuuksiin, joita on runsaasti tarjolla Fuengirolassa.

Tavoitteet:

- hankkia jokapäiväiseen elämään ja tavallisiin viestintätilanteisiin liittyvää sanastoa ja oppia kielioppirakenteita, jokaisen ryhmän ikä- ja kehitystaso huomioon ottaen

- tutustua espanjaa puhuvien maiden kulttuuriin, esim. tärkeisiin juhlapyhiin kuten joulu, pääsiäinen, feria

Sisältö:

I Alkuopetusryhmä (0-2)

Alkeis: tervehdykset, esittäytyminen, voinnin tiedustelu, numerot 0-20, perhe, eläimet, kulkuneuvot, ruoka, asuminen, vaatteet, urheilu, viikonpäivät, kuukaudet, sää, värit ja muita tavallisimpia adjektiiveja, sanojen suku ja luku, tavallisimmat verbit, myönteiset ja kielteiset lauseet, kysymyssanat; laulaen ja leikkien, kuvataidetta integroiden

Jatko: katso ed.; sama sisältö mutta laajentaen (esim. numerot 20-50)

Oppikirja: Yo y mi español (Koulun oma kustanne)

II Ryhmä 3-4

Alkeis1 ja 2: katso alkeisryhmä 0-2; lisäksi: aakkoset/äänteet, numerot 0-100, käskymuoto, huudahdukset, säännöllisten verbien taivutus sekä joitakin epäsäännöllisiä verbejä, refleksiiviverbit

Jatko: perfekti, lähifutuuri, tutustuminen imperfektiin sekä alkeiskurssin sisältöä laajentaen

Oppikirja: Pasacalle 1, 2, 3 sekä harjoituskirja Español 3 - 4 (Koulun oma kustanne.)

III Ryhmä 5-6

Alkeis1 ja 2: katso alkeisryhmä 1-2; lisäksi: numerot 0-1000, prepositioita, possessiivipronominit, tutustuminen akkusatiivipronomineihin, epäsäännöllisiä verbejä, kellonajat, sääilmaisuja, passiivi

Jatko: katso jatkoryhmä 3-4; lisäksi: futuuri, datiivipronominit sekä alkeiskurssin sisältöä laajentaen

Oppikirja: ¡Fántastico! 1, 2

 

IV Ryhmä 7-9

Alkeis1 ja 2: aakkoset/ääntämys, tervehdykset, numerot 0 – miljoona, substantiivien suku ja artikkelit, adjektiivit, säännöllisten verbien taivutus, epäsäännöllisiä verbejä, prepositioita, kuukaudet, vuodenajat, päiväys, viikonpäivät, kellonajat, lähifutuuri, refleksiiviverbit, gustar-verbi, imperatiivi, datiivipronominit, adjektiivin vertailu, gerundi, perfekti.

Oppikirja: Sobresaliente

Jatko 1: preteriti ja imperfekti, perfekti, liikennesanastoa, subjunktiivin preesens, Suomesta kertominen, subjunktiivin perfekti

Jatko 2: subjunktiivin menneet muodot, konditionaali, relatiivipronominit; espanjalainen ja latinalaisamerikkalainen historia ja kulttuuri

Oppikirja: Entre Amigos

¡BIENVENIDOS A NUESTRAS CLASES!

Conchi Flores, Tuula Kekoni ja Anne Niemi