AURINKORANNIKON SUOMALAINEN KOULU TIEDOTTAA 27.4.2009
Kirjan ja ruusun viikkoa
vietetään 27. – 30.4. Teemaviikon aikana oppilaille ja opiskelijoille esitellään ryhmittäin kirjastoa, tiistaina on päivänavaus lukemiseen ja kirjallisuuteen liittyen ja torstaina on koko perusopetuksen yhteinen tilaisuus klo 10 – 11 ala-aulassa. Torstaina oppilaskunta vastaa vapputunnelmasta.
Kansainväliset päivät
ovat 30.4. – 3.5. Avajaiskulkueessa ovat mukana koulun 1 – 2 . –luokkalaiset. Luokkien omat opettajat antavat asiasta lisätietoa. – Samana päivänä suomalaisen koulun oppilaita on mukana myös yleisurheilukisoissa kamppailemassa ruotsalaisen ja norjalaisen koulun oppilaita vastaan.
Perjantai 1.5.
on vapaapäivä. Kouluun palataan normaalisti lukujärjestyksen mukaan ma 4.5.
Rehtorin työmatka
on 6. – 9.5. Suomeen. Vierumäellä järjestetään urheilulukioden ja urheilupainotteisten oppilaitosten lajiliittoseminaari, jossa Aurinkorannikon suomalainen koulu esittäytyy. Rehtorin työtehtäviä tuon ajan hoitaa apulaisrehtori Maarita Mannelin.
Lauantaina 9.5.
on koulupäivä klo 10 – 12. Tuolloin vietetään perinteistä äitenpäiväjuhlaa. Oppilaat tulevat kouluun viimeistään 9.45, ellei opettajan kanssa ole muuta sovittu (ohjelmien esittäjät). Tervetuloa koko perhe mukaan juhlimaan äitejä.
Kiitos
vanhempainyhdistykselle mukavan viheriltapäivän järjestämisestä pe 24.4.
Lukioasioita
Ylioppilastodistuksen saamiseksi opiskelijalla täytyy olla valmiina lukio-opinnot (75 / 48 kurssia) viimeistään pe 8.5.2009. Rehtori joutuu tuolloin ilmoittamaan kirjallisesti ylioppilastutkintolautakuntaan ne opiskelijat, joilla lukio-opinnot eivät ole valmiina.
Lukio tulee saamaan ensi lukuvuodeksi n. 400 neliötä lisätilaa Avda. Finlandialta entisen Fennobedin ja sen viereisen kiinteistön tiloista. Neljän ison luokkahuoneen lisäksi tilaa tulee opettajille ja hallinnolle. Suunnitteilla on myös kahvio ja hiljaista opiskelutilaa. Kiinteistön ulkopuolella on myös katettu terassi.
Lisää puhelinnumeroita
Koulu on vaihtanut puhelinoperaattoria ja kiinteiden puhelinnumeroiden lisäksi koululle on seuraavat kännykkänumerot:
Kanslia 952 476 193 670 898 688
Opettajainhuone 952 663 034 670 898 288
Opo 670 898 475
Rehtori 670 898 670
Ruokala 952 663 101 670 898 694
Taloussihteeri 670 898 473
KANNATUSYHDISTYS TIEDOTTAA
Kevätkokous
Kannatusyhdistyksen kevätkokous pidettiin to 23.4.2009. Kokouksessa hyväksyttiin toimintasuunnitelma ja talousarvio toimintakaudelle 2009 - 2010. Hallituksen jäseniksi kahdeksi vuodeksi valittiin Terhi Ohtonen (uusi), Sakari Pekkarinen (jatkaa) ja Raija Sandqvist (jatkaa). Varajäseniksi valittiin Mili Leberl(uusi) ja Osmo Savola (aikaisemmin varsinainen jäsen).
Kiinteistönhoitajaa haetaan
Aurinkorannikon suomalaiseen kouluun haetaan kiinteistönhoitajaa toistaiseksi 1.8.2009 alkaen. Hakuaika päättyy to 30.4.2009 klo 16. Lisätietoa löytyy www.suomalainenkoulu.net/ paikkoja avoinna.
VANHEMPAINYHDISTYS TIEDOTTAA
Vappubileet
Vanhempainyhdistys järjestää to 30.4. Suomi-aukiolla olevassa kaupungin omistamassa tilassa (Hogar del Jubilado) alkaen klo 18. Lippuja on myytävänä koulun portilla viikolla 17 klo 8.45 – 9.15. Hinnat aikuisilta 10 euroa, oppilailta ja opiskelijoilta 5 euroa, alle kouluikäiset ilmaiseksi. Lippuja on rajoitetusti. Hintaan sisältyy buffet-pöytä ja ohjelmaa.