AURINKORANNIKON SUOMALAINEN KOULU TIEDOTTAA 13.4.2009

Julkaistu: 14.04.09

Kirjoittanut: Juha Helvelahti

1.  Ilmoittautuminen ensi lukuvuoteen 2009 – 2010
on käynnissä. Tällä hetkellä 9. vuosiluokka on jo täynnä syyslukukauden osalta. Myöskään lukion 1. vuosiluokalla ei ole montaa vapaata paikkaa. Muutoin tilaa on vielä hyvin eri luokille. Ensisijaisesti oppilaspaikat täytetään pitkäaikaisille oppilaille, jotka ovat koulussa koko lukukauden/ - vuoden. Lyhyempikestoiset paikat vahvistetaan elokuussa.

2. Opettaja- ja henkilökunnan kokous
pidetään ti 14.4.2009 klo 13.15 alkaen. Tämän takia opetus päättyy oppilailta ja opiskelijoilta klo 13, ellei opetus ole jo loppunut lukujärjestyksen mukaan ennen sitä. 

3. Lukioasioita
- Lukion IV jakson uusintakoe pidetään to 16.4.2009 klo 16 – 19 luokassa B2. Ilmoittautumiset piti jättää jo pääsiäisviikolla.

- lukiolaisten leirikoulu Prahaan toteutetaan 20. – 24.4.2009. Valvojiksi mukaan lähtevät Tarja Ehnqvist ja Mika Muukkonen.

- Lukion vanhempainilta pidetään ke 22.4.2009 klo 18. Ohjelmassa on mm.  alustuksen pohjalta olevaa keskustelua opiskelusta lukiossa. Mahdollisuus on myös tavata opettajia. Koulu toivoo, että mahdollisimman monen lukiolaisen huoltaja pääsisi paikalle. Täytä alla oleva lomake ja palauta se kansliaan viim. pe 17.4.2009. Perusopetuksen vanhempainiltaan oli ilmoittautunut yli 80 huoltajaa, mutta paikalle tuli vain vajaa puolet, mikä oli ikävä leirikouluryhmän tarjoilujärjestelyjen takia. Toivomme, että ilmoittautujat pääsevät paikalle tilaisuuteen.

4. Muuttuneet puhelinnumerot
Koulu on vaihtanut puhelinoperaattoria . Tästä syystä lankanumero on voinut takkuilla. Jos kiinteä numero ei toimi, käytä kännykkänumeroa.

Kanslia  952 476 193   670 898 688
Opettajainhuone 952 663 034  670 898 288
Opo    670 898 475
Rehtori    670 898 670
Ruokala  952 663 101  670 898 694
Taloussihteeri   670 898 473

5. Terveydenhoitaja tiedottaa
Terveydenhoitaja pyytää erityisesti kiinnittämään huomiota ed. kotitiedotteen mukana tulleeseen päätäi-informaatioon. Koulullamme on suorastaan täiepidemia. Täitarkastus ja –pesu on suoritettava, mikäli on aihetta. Hiuksissa olevat saivarit  eli munat on yksitellen nypittävä irti. Tarvittaessa voitte ottaa yhteyttä terveydenhoitajaan.

---------------------------------  Palautetaan kansliaan viimeistään pe 17.4.2009-------------------------


Opiskelijan nimi _______________________________________________________________


Perheestämme osallistuu ___ henkilöä vanhempainiltaan ke 22.4.2009 klo 18 alkaen.


Huoltajan allekirjoitus __________________________________________________________

 

KANNATUSYHDISTYS TIEDOTTAA

Kannatusyhdistyksen kevätkokous pidetään to 23.4.2009 klo 18 alkaen Aurinkorannikon suomalaisella koululla luokassa 21. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat, joita ovat lukuvuoden 2009 – 2010 toimintasuunnitelmasta ja budjetista päättäminen sekä erovuoroisten hallitusjäsenten valitseminen.


VANHEMPAINYHDISTYS TIEDOTTAA

"Viherpäivää"
vietämme koululla 24.4. pe alkaen klo 13.00. Tarkoituksena on laittaa koulun piha-alue viihtyisämmäksi ja hoitaa kasvit kuntoon  vaihtaen niiden mullat ja ruukut uusiin.  Tervetuloa kaikki joukolla yhteisiin talkoisiin  lapsiemme viihtyvyyden parantamiseksi. Lapset saavat myös osallistua talkoisiin. Tarjolla virvokkeita  (limppari, mehu ja vesi).

Kirppis myös samana päivänä koulun pihalla alkaen kello 14.00. Jos haluat varata pöydän, niin tee se sähköpostitse vanhempainyhdistykseen. Nyt on  kevätsiivouksen aika. Tyhjennä varastosi ja tuo kaikki sinulle tarpeettomaksi käyneet tavarat  myyntiin. Huonekaluista voit tuoda kuvan tai laittaa ilmoituksen pöytään.
 
Vappubileet
Vanhempainyhdistys järjestää to 30.4. Suomi-aukiolla olevassa kaupungin omistamassa tilassa (Hogar del Jubilado) alkaen klo 18.  Lippuja on myytävänä koulun portilla viikolla 17 klo 8.45 – 9.15. Hinnat aikuisilta 10 euroa, oppilailta ja opiskelijoilta 5 euroa, alle kouluikäiset ilmaiseksi.  Lippuja on rajoitetusti. Hintaan sisältyy buffet-pöytä ja ohjelmaa.