AURINKORANNIKON SUOMALAINEN KOULU TIEDOTTAA 4.2.2008

Julkaistu: 04.02.08

Kirjoittanut: Juha Helvelahti

• Ilmoittautuminen uuteen lukuvuoteen 2008 – 2009 on parhaillaan käynnissä. Oppilas- ja opiskelijapaikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Lisäksi on syytä huomioida, että  viimeistään  31.3.2008 ilmoittautuneille ja varausmaksun maksaneille hyvitetään ensimmäisestä maksetusta lukukausimaksusta varausmaksu 125 euroa/ oppilas. Sen jälkeen varausmaksuja ei hyvitetä oppilasmaksuista. Kannattaa siis ilmoittautua ajoissa. Lisätietoa ja ilmoittautumislomakkeita saa koulun kansliasta.

• Kouluarviointi toteutetaan 4.2.2008 alkavalla viikolla. Kyse on koulutuksen arvioinnista, joka sisältyy koululainsäädäntöön. Aurinkorannikon suomalainen koulu pyrkii kehittämään omaa toimintaansa mm. tämän kouluarvioinnin avulla. Niinpä jokainen oppilas ja lukion opiskelija saavat kirjekuoressa olevan arviointilomakkeen, joka täytetään yhdessä kotiväen kanssa. Numeroarvioinnin lisäksi kuhunkin kohtaan on jätetty tilaa perusteluille. Lomakkeet palautetaan suljetussa kirjekuoressa omalle opettajalle tai ryhmänohjaajalle viimeistään pe 8.2.2008.

• Opettajakunnan kokous pidetään to 14.2.2008 klo 15.15 alkaen. Näin ollen oppilailta ja opiskelijoilta päättyy koulupäivä viimeistään klo 15.

• Vuosiluokkien 1-9 asiat
Pieniä lukujärjestysmuutoksia on tulossa 4.2.2008 alkaen. Niistä informoidaan oppilaita ja opiskelijoita. Myös luokkatiloissa tapahtuu jo sitä ennen muutoksia.

Josén baarissa käynti ei ole sallittua vuosiluokkien 1-9 oppilaille turvallisuuteen liittyvien syiden takia. Koulu haluaa muistuttaa, että luvattomasta poistumisesta rangaistaan. Myöskään koulun jälkeen ei ole sallittua käydä baarissa ja palata sitten takaisin koululle tai hakea isommille kavereille virvokkeita yms.

• Lukion asiat
Lukion 3. jakson koeviikko käynnistyy ma 4.2.2008. Kokeet pidetään klo 16-19 luokassa 25 ja 31. Kunkin opiskelijan koetila ilmoitetaan koepäivänä lukiolaisten ilmoitustaululla.

Ylioppilaskirjoitukset  käynnistyvät pe 8.2.2008 klo 8-14 äidinkielen tekstitaidon kokeella ja jatkuvat seuraavalla viikolla ma-ke 11. – 13.2.2008 kielten kuullunymmärtämiskokeilla. Kokeet pidetään luokassa 31, ja siksi ko. päivinä pelikenttä ja kirjasto on suljettu. Luokan 31 opetus on siirretty viereiseen, uuteen tilaan. Oppilaat ja opiskelijat kokoontuvat välitunnin päätteeksi kierreportaiden  viereen, josta opettaja vie ryhmänsä luokkatilaan mahdollisimman hiljaa. Toivon koulun rehtorina onnea kaikille yo-kokeisiin osallistuville. – Rehtori toimittaa kokeet Ylioppilastutkintolautakuntaan Helsinkiin korjattavaksi 15.2.2008, joten rehtorin tehtäviä hoitaa 15. ja 18.2.2008 apulaisrehtori Maarit Paaso.

• Unohdettuja vaatteita on ala-aulan perällä olevassa hyllykössä. Samoin naulakoissa riippuu päivästä toiseen sellaisia takkeja, jotka saattavat olla unohduksissa. Ottakaa omanne pois!

Juha Helvelahti
rehtori

 

VANHEMPAINYHDISTYS TIEDOTTAA
SIERRA NEVADAN RETKI. 07.03.2008
                                                                                                                                                          Perjantaina 07.03 vanhempainyhdistys järjestää perinteisen retken Sierra Nevadalle koulun oppilaille, opettajille ja heidän perheilleen. Tiedossa mukavaa liikuntaa koko perheelle. Lämpötila toivon mukaan +5 varjossa, auringossa +20. Aurinkovoiteet mukaan. Alla tärkeitä tietoja:

1. Vanhempainyhdistys sponsoroi bussimatkan ja eväät matkalle
2. Ulkopuoliset pääsevät mukaan 20€ maksua vastaan, kerätään bussiin noustessa.
3. Omalle kontolle jää hiihtämisen ja muun toiminnan kustantaminen. Paikanpäältä on saatavilla kaikki varusteet, mutta omat mukaan jos löytyy. 
4. Tilaisuus ei ole koulupäivä, joten jokainen huolehtii että vakuutukset ovat kunnossa. Vanhempainyhdistys ei vastaa mahdollisista vahingoista.
5. Alakoulun oppilaat tarvitsevat huoltajan mukaansa. Yläkoulun ja lukion oppilaat voivat lähteä matkaan vanhempien kirjallisella luvalla – ota yhteys allaoleviin
6. Jos hiihto ei kiinnosta, on mahdollisuus käydä Alhambrassa Granadassa, joka on yksi kuuluisimpia Espanjan nähtävyyksiä! Kierto kestää n. 3 tuntia, jonka jälkeen on mahdollisuus nauttia lounasta Granadassa. Lounaan jälkeen bussit palaavaat Sierra Nevadalle tai suoraan Fuengirolaan osanottajamääristä riippuen.
7. Lähtö Avenida de Finlandialta Eroskin ja Colegio Salliverin edestä tasan kello 06.00. Matkaa on n. 180 km eli n. 3  tuntia yhdellä pysähdyksellä.
8. Paluu: bussit lähtevät takaisin  kello 17.00
9. Hintatietoja:
- kuljetus ja eväät matkalle 0€                                                                                                                                        - päivälippu: 37€,    1996 ja myöhemmin syntyneet:  22€                                - kertanousu munalla yläkylään ei-hiihtäville: 15€                         - 2003 ja myöhemmin syntyneet: 50% alennus lastenlipuista ja kertanoususta                       - suksi- ja lumilautavuokrat hieman alle  25 €, lasten suksivuokra 16€                       - Alhambran sisäänpääsy: 13 €, alle 12 v ilmaiseksi. Lisämaksusta 3 tunnin ohjattu kierros n.180€/max. 30 henkeä, eli 6€ nuppi, jos saadaan 30 täyteen.
10. web-sivu: http://www.sierranevadaski.com/,     http://www.alhambradegranada.org/
                                                                                                                                                                                              Lisätietoja:  Jukka Haakana (651 382803),  jukka.haakana@gmail.com                                                                                                                                    Timo Landgren (600 437015), timo.landgren@telefonica.net                        http://www.suomalainenkoulu.net/vanhempainyhdistys/
Sitovat ilmoittautumiset palautetaan opettajalle 12.02.2008  mennessä.
ILMOITTAUTUMISKAAVAKE SIERRA NEVADAN RETKELLE 07.03.2008
Huoltajan nimi: ___________________________________                                                                                    Matkalle osallistujien nimet ja lapsien luokka.
____________________________________       _______________________________________ ____________________________________       _______________________________________ ____________________________________       _______________________________________
Alhambraan lähtevät. Rasti ruutuun jos haluat(te), että hankitaan liput ja kierros keskitetysti  
____________________________________       _______________________________________ ____________________________________        _______________________________________

Marjo Metsä-Nuutisen suositut ruoanvalmistuskurssit

TAPAS-KURSSI
Ti 12.2.2008 klo 17

SALAATTEJA JA JÄLKIRUOKIA
Ma 18.2.2008 klo 17

KALA-JA ÄYRIÄISKURSSI
Ma 10.3.2008 klo 17

• Kurssit kestävät n. 4 tuntia
• Kurssit järjestetään koulun keittiössä
• Hinta 25 €/kurssi (hinta sisältää kaikki materiaalit, ruokailun juomineen sekä reseptivihon)
• Ilmoittautumiset: Marjolle keittiöön tai puh. 629 569 114

Marjo toivottaa lämpimästi tervetulleeksi kaikki, jotka haluatte viettää hauskan ja hyödyllisen kokkailuillan mukavassa seurassa!

 

Muita tärkeitä päivämääriä

5.4.2008 Yhteinen rantapäivä

30.4.2008 Huikean hauskat vappubileet

Näistä ja muista kevään 2008 tapahtumista lähemmin seuraavissa viikkotiedotteissa. Muistathan katsastaa myös koulun ulko-oven viereisen ilmoitustaulumme.