AURINKORANNIKON SUOMALAINEN KOULU TIEDOTTAA 7.1.2010
Luokkatilamuutoksia
on jouduttu tekemään seuraavasti kevätlukukaudeksi:
• 2. luokka siirtyy tilaan 21,
• 4. luokka siirtyy luokkaan 14,
Pieniä tilamuutoksia on vuosiluokkien 7-9 oppilailla, joille luokanohjaajat kertovat asiasta heti ensimmäisenä koulupäivänä.
Lauantaikoulupäivä
on keskiviikon lukujärjestyksen mukaan 9.1. klo 9 – 14. Samalla päivä toimii myös avointen ovien päivänä, jolloin huoltajilla on mahdollisuus tulla tutustumaan kouluun sekä sen tarjoamaan opetukseen ja koulutukseen. Lauantaina on myös erillinen päivänavaus perusopetuksen oppilaille ala-aulassa klo 10, jolloin kieltenopettajat esittelevät erityisesti saksan, ranskan ja espanjan kieliä sekä niiden merkitystä nykypäivän maailmassa. Päivän aikana on myös teemaan liittyvä kilpailu sekä maistiaisia.
9. luokan oppilaiden vanhempainilta
pidetään ke 20.1.. klo 18 luokassa 25. Aiheena on toisen asteen haku. Huoltajan tulee palauttaa kotitiedotteen liitteenä oleva lomake viimeistään ke 13.1.2010.
Opettajakunnan kokous
pidetään pe 15.1. klo 13.15 alkaen. Opetus päättyy näin ollen kaikilta oppilailta ja opiskelijoilta viimeistään klo 13.
Ilmoittautuminen lukuvuoteen 2010 - 2011
on alkanut. Ilmoittautumisen voi tehdä suoraan koulun kotisivuilla tai kansliasta saatavalla ilmoittautumislomakkeella. Kun ilmoittautumisen ja varausmaksun (125 euroa/ oppilas) tekee viimeistään 31.3.2010, ko. summa hyvitetään ensimmäisestä maksetusta lukukausimaksusta.
Ne perheet, joista ei aikaisempina lukuvuosina ole ollut lapsia Aurinkorannikon suomalaisessa koulussa, maksavat ns. rekisteröitymismaksun 200 euroa/ perhe, joka maksetaan ensimmäisen lukukausimaksun yhteydessä. Oppilas- ja opiskelijapaikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.
HUOM! 1.4.2010 tai sen jälkeen ilmoittautuneilla varausmaksua (125 euroa) ei hyvitetä oppilasmaksuista. Kannattaa siis varata oppilaspaikat ajoissa!
Kerhot
jatkuvat ma 11.1. alkavalla viikolla.
Musikaaliin tähtäävää kerhoa ohjaavat Riitta Mustikka-Orava, Jukka Karppinen ja Eija Tanneraho-Kunnas. He ilmoittavat tarkemmat kerhoajat ilmoitustauluilla ja päivänavauksissa. Musikaalin H-hetki on perjantaina 12.3.2010.
Filosofiakahvila on tarkoitettu lukiolaisilla, ja sen kokoontumisaika on toi klo 16. Puhetta johtaa Tarja Ehnqvist.
Pelit ja leikit on tiistaisin 1. – 4. –luokkalaisille klo 16-17 Heleena Kullaksen johdolla, sählyä 7. – 9. –luokkalaisille maanantaina klo 17 – 18 Mika Muukkosen johdolla ja koripalloilua Lily Hanhikkeen kanssa 5. – 9.-luokkalaisille tytöille tiistaina klo 17-18. Lisäksi lukiolaisille ja opettajille on sählyn peluuta maanantaisin klo 16-17.
Pensselit heilumaan tarjoaa kuvataiteista kiinnostuneille 5. – 9.-luokkalaisille ja lukiolaisille toimintaa Kirsi-Marja Sopasen johdolla keskiviikkona (joka toinen viikko) klo 18 – 19.30.
Kokkikerhoa pidetään 3. -6. -luokkalaisille maanantaisin klo 16 - 18. Kerhoon osallistujilta kerätään tarvikemaksu 40 euroa/ kevätlukukausi. Ohjaajana on Marjo Metsä-Nuutinen.
Shakkikerho kokoontuu maanantaisin luokassa B1 Pekka Kekonin johdolla klo 16-17.
Lisäksi käsityön perioodikerhoa pidetään kevätlukukauden aikana myöhemmin ilmoitettuna ajankohtana. Myös kotitalouden ja sciencin kertaluontoisia kerhoja pidetään erikseen ilmoitettuina ajankohtina vuosiluokkien 8-9 oppilaille sekä lukiolaisille. Seuraa ilmoitustauluja ja kotitiedotteita. – Iltapäiväkerho alkaa heti to 7.1.2010. Lauantaina kerhoa ei pidetä. Lisätietoa iltapäiväkerhon hinnoista ja ajoista saat kansliassa.
Oppilaiden hakeminen koulusta iltapäivällä
Koulun henkilökunta toivoo, että vanhemmat odottavat portin ulkopuolella oppilaiden pääsyä koulusta, ellei heillä ole erityistä asiaa omalle opettajalle, terveydenhoitajalle tai kansliaan. Huoltajat, muistattehan odottaessanne lukion aulassa olevan kahvion? Tervetuloa nauttimaan tuoreita suolaisia ja makeita leivonnaisia sekä kahvia ja virvokkeita. HUOM! Peruskoulun oppilaiden tulee pääsääntöisesti lähteä kotiin heti koulun jälkeen. Koululla ei ole järjestettyä valvontaa oppituntien aikana iltapäivälläkään.
Oma vesipullo
on hyvä olla päivittäin mukana. Tarvittaessa sitä voi täyttää koulun pihalla olevista vesiautomaateista.
Koululle unohtuneita vaatteita
on kerätty koulun toisen kerroksen aulaan heti ulko-oven yhteyteen. Tarkistakaapa, onko joukossa oman lapsenne vaatteita. Vaatteet, jotka eivät löydä omistajaansa, lähetämme niitä tarvitseville tammikuun lopulla.
Kansliassa myynnissä
Koulun oma CD-levy tuli myyntiin ennen joulua. Levyllä on koulun oma laulu (Escuela Finlandesa – tunnethan sen), josta on kaksi versiota: koululaisversio, jonka laulaa Unna Karppinen ja opettajien versio, jonka tulkitsee Jukka Karppinen. Lisäksi levyllä on kappale myös instrumenttiversiona. Levyn kannessa on kappaleen sanoitus. Levy maksaa 8 euroa, mutta voit ostaa kaksi kappaletta 10 euron hintaan.
Koulun logolla varustettuja kyniä, avaimenperiä ja yhdistelmäsettejä on myös ostettavissa kansliasta. Kynä ja avaimenperä maksavat 1,50 euroa/ kpl, yhdessä 2,50 euroa. Lahjapakkauksessa oleva kynä ja pieni avaimenperä koulun logolla maksaa 5 euroa.
Lukioasioita
Hemingwayn kirjakaupasta on syytä alkaa tilata neljännen jakson oppikirjat.
Muistathan, että matkoihin yms. liittyvät poissaolot täytyy anoa etukäteen. Sairauksista huoltajan pitää ilmoittaa pikimmiten kansliaan sähköpostilla tai puhelimitse. Myös lääkärintodistus käy.
Kevään 2009 yö-kokeisiin liittyvä info-tilaisuus järjestetään kevään kokeisiin osallistuville ti 12.1. klo 9 luokassa B2. Kaikkien kokeisiin ilmoittautuneiden pitää osallistua tilaisuuteen.
VANHEMPAINYHDISTYS TIEDOTTAA
Muista sukulaisiasi Suomalaisen koulun 2010 vuoden kalenterilla, joka maksaa 10 euroa.
Koulumme kalentereita on saatavilla mm. koululta (kanslia), Hemingwayn kirjakaupasta, Kymppipaikasta, ravintola La Doñasta, matkatoimisto Scancomingista, Salon Cristalista ja Polarcarista.