AURINKORANNIKON SUOMALAINEN KOULU TIEDOTTAA 23.11.2009
Rehtorin työmatka
Helsinkiin on 23. – 25.11. Rehtorin työtehtäviä tuona aikana hoitaa apulaisrehtori Maarit Paaso.
Itsenäisyyspäivän juhlallisuudet
Perusopetuksen itsenäisyyspäiväjuhlaa vietetään pe 4.12. klo 12 – 13. Sitä ennen oppilaat osallistuvat klo 10 lipunnostoon ja seuraavat ns. vanhojentanssit pelikentällä. Koulu päättyy klo 13 itsenäisyyspäiväjuhlaan. Poikkeuksena on kotitalouden valinnaisaineryhmä (8. – 9. lk), jotka jäävät valmistelemaan itsenäisyysgaalan tarjoilua.
Lukiolaisilla on opetusta pe 4.12. normaalisti lukujärjestyksen mukaan klo 14 saakka, jolloin koulu päättyy. Lukiolaisten itsenäisyysgaala järjestetään perinteiseen tapaan päätalon ala-aulassa alkaen klo 19. Samalla lakitetaan uudet syksyn ylioppilaat. Lukiolaisten vanhemmat ovat tervetulleita mukaan.
Skeittaus
on kielletty koulualueella. Mahdolliset skeittilaudat toimitetaan päivän aluksi kansliaan, josta ne voi hakea kotiin lähtiessä.
LUKIOASIOITA
- Toisen jakson koeviikko
on 26. 11. - 3.12. Kokeet järjestetään klo 13.15. – 16.15 erikseen sovitun ohjelman mukaisesti, ja se löytyy lukion ilmoitustaululta.
- Kahvio
on avoinna koeviikon aikana klo 9 – 16. Tervetuloa herkuttelemaan.
- Kolmas jakso
käynnistyy pe 4.12. lukujärjestyksen mukaisesti. Muistathan, että sinulla on tarvittavat opiskeluvälineet mukana?
- Toisen jakson kokeiden palautus
järjestetään ti 8.12. klo 8 – 11 erillisen aikataulun mukaan. Aikataulu on lukion ilmoitustaululla.
MUUTA
Suomi -päivät Miramarin ostoskeskuksessa
järjestetään pe 27. ja la 28.11. Mukana on myös suomalaisen koulun ohjelmaa pe 27. n. klo 17.30.
KANNATUSYHDISTYS TIEDOTTAA
Aurinkorannikon suomalaisen koulun kannatusyhdistys ry:n vuosikokous pidetään ke 2.12.alkaen klo 18 lukion uusissa tiloissa Avda. Finlandia 6 – 8 luokassa C1. Kokoukseen voivat osallistua kaikki, jotka ovat kannatusyhdistyksen jäseniä.
VANHEMPAINYHDISTYS TIEDOTTAA
Perinteisiä JOULUMYYJÄISIÄ vietetään suomalaisella koululla la 28.11.2009 klo 13.00 - 16.00.
Joulutorilta herkkuja joulupöytään! Kakut, tortut, laatikot, ym.
Grilli on kuumana koko päivän ja glögiä maistelemme myös.
Koulun oppilaat esittävät jouluisia lauluja ja Kati-Tuulia vierailee laulun merkeissä.
JOULUPUKKI vierailee n. klo 14.30.
Koulun kalenterin 2010 julkaistaan. Kalenterit heti myynnissä hintaan 10e!
KAIKKI JOUKOLLA MUKAAN VIETTÄMÄÄN MUKAVAA PÄIVÄÄ JOULUISISSA MERKEISSÄ!TERVETULOA!