< AURINKORANNIKON SUOMALAINEN KOULU TIEDOTTAA 16.5.2017

AURINKORANNIKON SUOMALAINEN KOULU TIEDOTTAA 29.5.2017

JULKAISTU: 29.05.2017

VÄLIPALAKIOSKI
Muistattehan käydä lukion kahvilassa tarkistamassa välipalavihkon saldon, jos olette kuluvan lukuvuoden aikana sitä käyttäneet.


KIRJASTON AUKIOLOAJAT JA LAINOJEN PALAUTUS
Kirjastosta lainatut kirjat tulisi palauttaa kirjastoon 1.6. mennessä. Mikäli kirjoja otetaan kesälainaan, merkitään lainatut kirjat kirjastossa olevaan keltaiseen kesälainavihkoon. Kirjasto on auki 26.5.-1.6. ainoastaan aamupäivisin klo 9-10. Mikäli kirjoja ei voida palauttaa kirjaston aukioloaikoina, ne voi toimittaa henkilökunnan taukotilaan.


TORSTAINA 1.6. RETKIPÄIVÄ
Esiopetuksen, perusopetuksen ja lukiokoulutuksen opiskelijat tekevät retken erikseen ilmoitettuihin kohteisiin. Luokanopettajat ja luokanohjaajat tiedottavat retkipäivän aikataulusta ja ohjelmasta oman luokkansa osalta.

HUOM! ILTAPÄIVÄKERHOA EI OLE RETKIPÄIVÄNÄ!


PERJANTAINA 2.6.
on koulussa perinteinen siivouspäivä. Koulupäivä on klo 9-13, jollei luokan osalta ole muuta ilmoitettu.  Osa koulun oppilaista on juhlaharjoituksissa Hotelli Las Palmeraksessa erillisen ilmoituksen mukaisesti. Iltapäiväkerho toimii normaalisti.


KEVÄTJUHLA 3.6.2017
Koulumme kevätjuhlaa ja kevään lakkiaisia vietetään lauantaina 3.6. klo 11.00 alkaen hotelli Las Palmerasin España-salissa. Juhlaan tulevat kaikki perusopetuksen oppilaat ja lukion opiskelijat. Juhla kestää noin kaksi tuntia.

Juhlaan varataan paikat 9.luokan oppilaiden huoltajille, sekä ylioppilaiden huoltajille ja perheenjäsenille. Myös muiden koulumme oppilaiden ja opiskelijoiden huoltajat ovat tervetulleita juhlaan. Pyydämme kuitenkin huomioimaan, että juhlasalin koon takia kaikille juhlaan saapuville ei välttämättä riitä istumapaikkoja.

Jos oppilas/opiskelija ei tule kevätjuhlaan, hänen tulee tehdä loma-anomus sekä ilmoittaa asiasta luokanopettajalle/ -ohjaajalle tai ryhmänohjaajalle hyvissä ajoin etukäteen.

Niille oppilaille ja opiskelijoille, jotka eivät pääse kevätjuhlaan, kanslia lähettää todistuksen postitse. Pyydämme huoltajia varmistamaan Wilmassa tai kansliassa, että koululla on oikea osoite.


VANHEMPAINYHDISTYS TIEDOTTAA
Kaikki mukaan grillipiknikille!

Lauantaina 3.6. juhlistamme loman alkua Sohail-linnan rannalla klo 17-24. Vanhempainyhdistys tarjoaa nuotion, jokainen tuokoon omat grillattavat ruoat ja juomat, retkipöydät ja -tuolit ym. Tervetuloa viettämään yhdessä hauskaa läksiäisiltaa!

Vanhempainyhdistys kiittää aktiivisia vanhempia ja toivottaa kaikille rentouttavaa kesälomaa!



AURINKORANNIKON SUOMALAISEN KOULUN VÄKI TOIVOTTAA HYVÄÄ KESÄÄ KAIKILLE!